Tilastokeskuksen uusin ”Luottokanta”-tilasto julkaistiin viime perjantaina (16.9.). Tilasto kartoittaa kotitalouksien koko luottokannan vuoden 2011 toiselta vuosineljännekseltä (1.4.–30.6.) eli kvartaalilta.
Tilaston hämmentävin uutinen on se, että luottokantatietoja Tilastokeskukselle raportoi kaikkiaan 81 yritystä, vaikka luotonantajarekisteriin on rekisteröity ainoastaan 71 pienlainayrittäjää. Pikalainayrityksiltä on lakisääteisesti edellytetty rekisteröitymistä vuoden 2010 joulukuusta, ja siirtymäaika umpeutui tämän vuoden toukokuun lopussa.
Aluehallintovirasto voi kieltää rekisteröimättömien pikavippiyritysten toiminnan. 71 myönnetyn rekisteröinnin lisäksi vireillä on 16 hakemusta. Lisäksi osa luotonantajista toimii ulkomaisten pankkilupien nojalla.
Rekisteröityjen 71 luotonantajan joukossa on muitakin kuin pikavippiyrityksiä, kuten isompia kulutusluottoja ja autorahoituksia myöntäviä yhtiöitä. Aluehallintovirastolla on silti syytä tarkkaan tutkia pienlainayrittäjien tilanne. Pienlainayrittäjien lisääntyminen kymmenellä yhden vuoden sisällä tuottaa hieman hätkähdyttävän, tilastopoikkeamana näyttäytyvän tuloksen.
Pikavippien kysyntä vilkastui jälleen
Vuoden 2011 toisella kvartaalilla kotitalouksille myönnettiin pikalainoja 27 prosenttia enemmän kuin vuoden 2010 vastaavana ajankohtana. Pikalainoja myönnettiin 357 003 kappaletta, yhteensä 79 miljoonaa euroa.
Keskimääräinen pieni vakuudeton kulutusluotto tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä oli suuruudeltaan 223 euroa ja takaisinmaksuaika keskimäärin 33,6 päivää. Huhti-kesäkuussa pikalainoihin kohdistui kuluja kaikkiaan yli 20 miljoonaa euroa eli keskimäärin yli 25 prosenttia myönnetystä lainapääomasta.
Kaiken kaikkiaan suomalaisten kotitalouksien luottokanta oli kesäkuun lopussa 107 miljardia euroa. Lisäystä vuodentakaiseen on 5 prosenttia. Asunto- ja vapaa-ajanasuntoluotot ovat kotitalouksien luottokannassa suurin lainaosuus, yhteensä 81 miljardia euroa. Opintolainoja ja kulutusluottoja kotitalouksilla oli kesäkuun lopussa 15 miljardia euroa.

